Case

RepoRemonttien verkkosivut toteutettiin tehokkaaseen myyntiin

Projektin faktat

Asiakas

RepoRemontit Oy

Palvelu

Verkkosivusto

Verkkoalusta

WordPress
REporemontit verkkosivusto Artiolta

Projektin tavoite

Projektin tavoitteena oli toimittaa laajasti skaalautuva verkkosivusto, sillä RepoRemonteilla ei vielä ollut mitään digitaalista myynti- ja markkinointikanavaa ja järjestelmän haluttiin tulevaisuudessa mahdollistavan laajaa sisällöntuotantoa helposti ja vaivattomasti, ilman ulkopuolisen asiantuntijan tai markkinointikumppanin apua.

Yritysilmeen ja verkkosivujen suunnittelu

Projekti alkoi perusteellisella keskustelulla, jossa syvennyimme asiakkaan toiveisiin ja siihen, miten sivusto palvelisi yritystä parhaiten myös tulevaisuudessa toiminnan kasvaessa.

Visio uudesta ilmeestä kirkastui jo ensitapaamisen aikana. Koska yrityksen arvomaailmassa korostuu aito halu palvella asiakkaita, oli selvää, että ulkoasusta on tehtävä erottuva ja helposti lähestyttävä. Sivuston tärkeimmäksi tehtäväksi asetettiin se, että kynnys yhteydenottoon on mahdollisimman matala.

Meille on kunnia-asia, että uudet sivut löytyvät Googlesta ja muista hakukoneista heti julkaisun jälkeen. Siksi rakensimme löydettävyyden sisään sivuston rakenteeseen jo ensimmäisistä luonnoksista lähtien. Onnistuimme tavoittamaan oikean tunnelman heti, ja ensimmäinen ehdotuksemme hyväksyttiin sellaisenaan. Tämän jälkeen pääsimme rakentamaan sivuston teknistä pohjaa, jota on helppo päivittää ja laajentaa myöhemmin.

Helppokäyttöinen päivitystyökalu sujuvaan arkeen

Kun tunnemme asiakkaan tarpeet, voimme rakentaa sivuston hallinnan niin, että sen käyttö on vaivatonta ja selkeää. Emme halua, että tekniikka aiheuttaa päänvaivaa tai ahdistusta, joten karsimme taustahallinnasta kaiken turhan pois.

Asiakas näkee kirjautuessaan vain ne työkalut, joita hän todella tarvitsee. Kun turhat painikkeet eivät ole tiellä, uusien uutisten tai tekstien julkaiseminen on nopeaa ja loogista. Näin kynnys pitää sivusto ajan tasalla madaltuu huomattavasti.

Lopputuloksena lämminhenkinen ja tehokas myynnin apuri

Työn tuloksena syntyi sivusto, joka ei ole pelkkä staattinen esite, vaan aktiivinen osa yrityksen liiketoimintaa. Se helpottaa yrittäjän arkea, tukee viestintää ja ennen kaikkea ohjaa uusia asiakkaita ottamaan yhteyttä luontevalla tavalla.

Sivusto on rakennettu palvelemaan ihmistä – niin yrityksen työntekijöitä kuin heidän asiakkaitaan.

 

 

 

Verkkosivut Reporemontit
Reporemontit verkkosivut
Verkkosivut Reporemonteille Artiolta
Verkkosivut lomake

Ota meihin yhteyttä

Ratkaisuja tarjolla – lähetä meille viestiä

Kerro meille lähtötilanteestasi ja tavoitteistasi. Asiantuntijamme ottaa sinuun pian yhteyttä sähköpostilla tai soittamalla.
Artio Oy

Parempien digipalveluiden kumppanisi tässä!

Tehdäänkö sinunkin verkkosivuistasi palveluittesi tai tuotteistosi väsymätön myyntikone?

Eikö
etsimääsi
löydy?