Uudistimme Jätehuoltoyhtiö Erkki Salmisen verkkosivuston!
Lähtökohtana oli selkeä, asiakasystävällinen rakenne ja palveluiden helppo löydettävyys.
Vuosikymmeniä paikallisesti toiminut yhtiö halusi uudistaa verkkosivunsa ja freesata samalla brändi-ilmettä keskittyen kuitenkin entistä parempaan palvelukokemukseen. Tärkeää oli myös korostaa kiertotalouden ja vastuullisuuden näkökulmaa.
Uusi teema – uudet kujeet
Liikkeelle lähdettiin uudesta teemasta. Visuaalisia ehdotuksia sivujen ulkoasusta käytiin läpi jokunen, kunnes mieluisa löytyi. Tämän jälkeen keskeiset nostot ja lopullinen rakenne saatiin lyötyä lukkoon.
Uusi rakenne korostaa laajaa palveluvalikoimaa, mutta sen tärkein tehtävä on helpottaa sivustolta oikean tiedon löytymistä.
Jäteasema on avoinna!
Esille nostettiin helposti havaittaviksi myös oleellisimpia tietoja, kuten päivystyksen puhelinnumero sekä jäteaseman aukiolo.
Business Hours Indicator- lisäosan avulla jäteaseman aukioloajat esitetään nyt selkeästi, sillä lisäosa mahdollistaa aina ajankohtaisen avoinna-suljettu tiedon esittämisen. Varsinaiset aukioloajat löytyvät nekin kuitenkin helposti.
Tutustu Jätehuoltoyhtiö Erkki Salmisen uudistettuun verkkopalveluun tästä!
Aika uusia kotisivut?
Valitsemalla Artion kumppaniksesi verkkosivustokehitykseen saat erottuvat, näyttävät, nopeat ja käyttäjäystävälliset verkkosivut, jotka hakukoneetkin huomaa!
Me olemme ketterä toimija, joka palvelee mielellään asiakkaita aina pk-yrityksistä suuriin julkishallinnon ratkaisuihin. Toteutamme hyvin erilaisia WordPress-pohjaisia verkkopalveluita verkkosivuista ja verkkokaupoista lisäosien ohjelmointiin.
Kun kiinnostut palveluistamme, pyydä meidät tukemaan brändiänne. Ota rohkeasti yhteyttä. Jutellaan yhdessä lisää juuri teille sopivasta ratkaisusta!